maanantai 13. kesäkuuta 2016

Sairaalassa


Jälleen täällä...

Eilen aamulla tuntui, etten enää jaksa. Ainainen taistelu syömisen kanssa ja aamuisin tuntui, etten jaksaisi nousta. Mietin, haenko lääkkeitä apteekista. Kävelin sitten pitkän lenkin koirani kanssa ja mietin vähän asioita. Lopulta päätin soittaa tehostettuun avohoitoon. Kuultuaan ajatukseni, he käskivät minun tulla heti paikalle. Soitin itkuisena vanhemmilleni, että hoitavat koiran, jos en tulekaan kotiin.

Juteltuani hoitajien kanssa, päädyttiin siihen, että nyt lyhyt osastojakso olisi paikallaan. Niinpä tulin sitten tänne tutulle osastolle. Tai itseasiassa tämähän on täysin uusi osasto, kun viime viikolla psykiatriset osastot muuttivat entisistä tiloisaan uusiin keskussairaalalle. Mutta osaston väki on sama kuin aiemmalla osastolla. Käytännöt ovat hieman muuttuneet uusien tilojen myötä, mutta suunnilleen samat säännöt täällä ovat. Ruuat tulevat nykyään tarjottimilla kaikille osastolle erikseen tilattuna, eikä niitä siis itse oteta linjastosta. Suihkut ja wc:t ovat jokaisessa huoneessa ja suurin osa huoneista on yhden hengen, kuten myös tämä minun. Tilat ovat muutenkin uudet ja käytännölliset.

Sain omahoitajakseni saman hoitajan, joka oli edellisellä pitkällä hoitojaksollani. Tänään juteltiin hoitajan kanssa hoidostani ja saimme aikaiseksi hyvät suunnitelmat. Liikkua saan ulkona jonkin verran ja noudatan meidän suullisesti sopimaamme "ateriasuunnitelmaa". Vastuu on siis annettu pääasiassa minulle syömisiin liittyen. Tilanteeni ei ole nyt kovinkaan huono, fyysisesti eikä psyykkisesti, mutta osastojakson tarkoitus on pysäyttää alamäki ennen kuin olen oikeasti huonossa kunnossa.


 wc-peili pose :D


Minusta tuntuu, että motivaationi on aivan huipussaan! Ainakin tällä hetkellä. On mahtavaa, että saan ottaa hoidossani niin paljon vastuuta itse. Minusta tuntuu, että saattaisin olla valmis nostamaan painoni lopultakin normaalilukemiin, jossa en ole vielä koskaan ollut. Aiheuttaahan se valtavasti ahdistusta, mutta pakko sitä on kokeilla! En voi tietää, kuinka hyvä olo minulla lopulta olisi kun olen hyvinvointipainossani. Tosiasia on, etten ikinä voi psyykkisesti parantua, jos olen fyysisesti huonossa kunnossa.

Tänään luonani kävi ystäviäni ja oli aivan ihanaa jutella heidän kanssaan. He tsemppasivat minua todella eteenpäin. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin!!!

4 kommenttia:

  1. Oot rakas ja tärkeä vaikka en ole nähnytkään sinua reiluun kahteen vuoteen, silti yhä sydämmessäin kuljen samaa matkaa (nykyisin sinusta kädestä kiinni pitäen, sillä minä olen jo toipunut).

    Oot rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Iina ystäväni! <3
      Kyllä me vielä löydetään aikaa toisillemme ja jutellaan, kuin ei aikaa tässä välissä olisi ollutkaan. Oot tärkeä <3

      Poista
  2. Kiva kuulla, että sun tilanne on otettu vakavasti ja siihen puututtu tarpeeksi ajoissa. Osastojakso varmasti on ihan paikallaan! Mulla on omakohtaisia kokemuksia siitä, ettei osastopaikkaa meinaa saada, vaikka tilanne olisi todella huono niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, joten on ihana kuulla, että edes jossain päin Suomea hoito toimii. :D Itse pääsin osastolle vasta kun kaverit tuli mukaan hoitotapaamiseen, painotti mun huonoa vointia ja melkein vaati mulle osastopaikkaa, vaikka pk-seudulla asun (luulisi että täällä päin asiat hoituisivat hieman sujuvammin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, olen tosi onnekas, että minut otettiin osastolle. Tosin minulla on takana monia monia osastohoitoja ja olen ollut vaarallisesti itsetuhoinen, joten hoitajat ottivat minut tosissaan kun vihjasin itsetuhoisuudestani. Mutta siis, olen kuullut, että monien on vaikea päästä osastolle vaikka tilanne olisi kuinka huono. Olen todella kiitollinen sairaalan työntekijöille, että he ottivat minut hoitoon nyt ennen kuin tilanne on oikeasti huono. Onneksi sinäkin sait kuitenkin lopulta apua kun tilanne sitä vaati!
      Kiitos kommentista <3

      Poista