torstai 7. tammikuuta 2016

Everyday is a second chance



Noniin. En olekaan hetkeen kirjoitellut ja kaikenlaista on tapahtunut...


rain, rainbow, and quote -kuva weheartit


Ennen uuttavuotta päädyin jälleen harkitsemattomaan tekoon. Otin yliannostuksen lääkkeitä. Jouduin tajuttomana sairaalaan, jossa vietin yön tarkkailuosastolla. Seuraavana aamuna minut päästettiin kotiin. Monet ihmettelivät, kuinka minut saatettiin päästää pois, mutta itse olin vain tyytyväinen. En olisi halunnut jälleen suljetulle.

Kaiken tämän episodin takanahan oli siis se, etten tuntenut viihtyväni hoitokodilla. Jotenkin en sopeutunut yhteisöön niin hyvin kuin oletettiin. Olen sosiaalinen ihminen, mutta jotenkin en tuntenut oloani kotoisaksi. Jaksoin viikot vain sillä tiedolla, että viikonloppuna pääsisin vanhempieni luo. Avopuolen omahoitajani sanoi, ettei minun tarvitse kuolla sen takia etten viihdy hoitokodilla. Etsisimme minulle uuden paikan kotikaupungistani. Mutta... Kaupungin sosiaalityöntekijä soitti minulle ja teki selväksi, etten pääsisi minnekään muualle tuettuun asumispaikkaan. Siitä alkoi suuri suru... En voisi asua entisessäkään hoitokodissa, koska olin hoitajien mielestä liikaa lomilla. Ei olisi järkeä maksaa minulle hoitokotipaikkaa kun en ollut edes paikalla. Ja tottahan se oli. Pitkän mietinnän, useiden itkujen ja unettomien öiden jälkeen päätimme, että muutan väliaikaisesti vanhempieni luokse. Ei ehkä hyvä ratkaisu, mutta tällähetkellä ainoa.

Tänään irtisanoin asuntoni. Nyt se on totta. Olen omillani.


chance, quote, and everyday -kuva weheartit


Kuinka tästä eteenpäin?

Ensi viikolla käyn pakkaamassa tavaroita ja loppuviikosta teemme muuton. Vuokraan varaston, jonne huonekaluni viedään. En halunnut kuitenkaan myydä niitä. Yritän myös järjestää avohoidon kotikaupunkiini takaisin.

Asun nyt porukoilla jonkun kuukauden ja näytän, että pärjään. Sitten yritän uudelleen päästä tukiasuntoon. Jos keväällä voin hyvin, mutten pääse tukiasuntoon, muutan tavalliseen vuokrakämppään. En halua asua vanhemmillanikaan kauaa. Haluan kuitenkin sen itsenäisyyden ja ykstyisyyden.

Että sellaista tällä kertaa...

Joulu ja uusivuosi menivät hyvin. Olin vanhempieni luona tietenkin. Tuli syötyä hyvin, sain kivoja lahjoja (lahjakortteja, korupuun, pyjaman jne...), katselimme raketteja, touhusin siskontyttöjen kanssa...

Leivoin viimeistä kertaa hoitokodilla...
 
 
Nyt ei auta kuin kääntää nokka kohti uusia tuulia. Paljon vastuuta on nyt minulla itselläni ja tahdon olla kaiken sen arvoinen. Vanhempani eivät ole hoitajiani. He ovat perheeni. Kaikki toivovat, että pärjään. Eniten minä itse.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti