lauantai 5. joulukuuta 2015

"Ihan okei, helvetin okei"


Jatkuva väsymys ja ahdistuneisuus kuohuivat yli viime keskiviikkona. Olin politapaamisessa erään hoitokodin hoitajan kanssa. Aluksi keskustelu sujui ihan hyvin mutta lopulta hajosin aivan täysin. Itkin, huusin ja hakkasin päätäni seinään. Hoitajat säikähtivät. Tietenkin. Ambulanssi kyydillä terveyskeskukseen, jossa yliasiallinen mutta mukava lääkäri kirjoitti M1-lähetteen sairaalaan. Ja täällä sitä nyt ollaan. Tutulla suljetulla osastolla.

 

 
 
Perjantaina minulla oli hoitopäätös palaveri ja lääkäri sanoi, ettei edellytyksiä pakkohoitoon ole. Jatkan siis vapaa ehtoisessa hoidossa aina ensi keskiviikkoon asti, jolloin pidämme verkostopalaverin. Saa nähdä pääsenkö keskiviikkona lähtemään....

Sain hyvin ulkoilu lupia ja luvan käydä alakerran salissa syömässä. Kuitenkin huomasin, etteivät ruokailut ilman valvontaa vielä onnistu, joten syön nyt valvotusti osastolla.


 
 
Mikä minut sitten ajoi tähän tilanteeseen? Sitä olen miettinyt... Jotenkin en ole sopeutunut uuteen kotiini hoitokodilla niin hyvin kuin oletettiin. Haluaisin aina, että kaikki asiat ovat hallinnassani, kaikki ohjat omissa käsissä. Hoitokodilla minua kontrolloidaan. On ruokailut, herätykset, ulkoiluajat ja ryhmät. Ja tietty yhteisö johon pitäisi sopeutua. Yhteisössä on kränää nuorten kesken ja se tuntuu minusta tosi pahalta. Jotenkin tämä arki alkoi väsyttämään minua ja sain päähäni vaikka mitä itsetuhoisuuksia. Mitään en ehtinyt vielä toteuttaa, vaikka minulla oli jo tarkat suunnitelmat. Jotenkin osastolle tulo tuntui ensin turhalta, enhän ollut tehnyt mitään! Mutta hoitajat olivat sitä mieltä, että mieluummin tulla vähän liian aikaisin kuin myöhään. Ehkäpä niin...


 
Pari viikkoa sitten täällä oli paljon lunta...
 

Luna on hoidossa vanhemmillani ja kaikki on nyt hyvin. Ajatukseni ovat selkeytyneet ja uskon, että pääsen ensi viikolla kotiin. Otankin tämän osasto-jakson nyt kuin pienenä lomana. Kerään voimia ja palaan sitten takaisin sinne arkeen. Olenkin nukkunut enemmän kuin aikoihin! Ainakin saan nyt pienen tuumailu tauon. :)

Eteenpäin sanoi mummo lumessa, kirjaimellisesti! Tänään maahan satoikin vähän valkoista.



2 kommenttia:

  1. Tosi kurja, että tuli takapakkia, mutta hyvä, että pääsit hoitoon. Näin ulkopuolelta on ihan inhimillistä, että noinkin pitkien sairaalajaksojen jälkeen sopeutuminen kuitenkin ihan erilaiseen ympäristöön ja tilanteeseen on raskasta ja kuormittavaa. Mutta ajallaan, toivottavasti "pahin", eli alku on jo takana.
    Mukavaa joulun odotusta ja toivottavasti paluu on sujunut :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Nyt olenkin jo kotiutunut sairaalasta ja ihan hyvin on lähtenyt sujumaan. Eli eiköhän tää tästä. ;)

    VastaaPoista