maanantai 31. elokuuta 2015

Pakkohoito


Viimeisimmät päivät ovat menneet aivan sumussa.
Torstaina jouduin eristyshuoneeseen ahdistuksen käytyä hallitsemattomaksi. Yritin vähän väliä satuttaa itseäni. Ahdistus on aivan valtavaa. Torstaista asti minulla on ollut vierihoito. En enää edes muista mikä pahanolon laukaisi, mutta tunne oli aivan kamala. Aivan kuin minut valtaisi jokin toinen henki.

Darkest place Weheartit


Tänään sain sitten kuulla, että hoitoni jatkuu pakkohoitona...

Kuinka selviän tästä eteenpäin?

4 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä hurjan rankka sairaus. Mutta toivottavasti ajan kanssa löytyy sopiva ja ennen kaikkea riittävä hoitomuoto. Siihen asti ei auta kuin mennä päivä ja hetki kerrallaan (niin vaikeaa kuin se onkin).

    VastaaPoista
  2. Voisitko tehdä jokunlaisen päiväni kuvina -postauksen tai muuten kuvata päivää ja yleensäkin olemista siellä? Miten tuo eroaa aiemmista osastoista joilla olet ollut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikein kuvatavaa näissä päivissä ei ole ja toiseksi kuvaaminen osastolla on kiellettyä. Mutta pidän tuon ehdotuksen mielessä. Kunhan saan lomia jossain vaiheessa niin niistä päivistä ainakin voisin keräillä kuvia.
      Oikeastaan aiemmista osastoista joilla olen ollut tämä ei eroa kuin siinä että potilaina on enemmän pitkäaikais potilaita. Ennen olen ollut ns. vastaanotto osastolla.

      Poista