lauantai 27. syyskuuta 2014

Pilvistä

 
 


 
 
Pari viime päivää olen ollut hämmennyksissäni... Toiset ihmiset ovat vaikuttaneet minuun enemmän kuin haluaisin.
Itse en halua vaikuttaa kehenkään toiseen negatiivisesti. Toisten ihmisten pahanolon imen itseeni kuitenkin kuin sieni. Vaikkei niin tarvitsisi tehdä. Ei minun nyt kuuluisi huolehtia muista, mutta en vain mahda itselleni mitään! Mieleni tekee niin auttaa muita, vaikka itse olen suossa. Olen turhautunut ja ahdistunut.
Näin sairaalaympäristössä toisten pahaa oloa ei voi vältellä. Pakko vain yrittää sietää tämä tilanne. Luulisi sen jossain vaiheessa tasoittuvan...
 

 
 
Onneksi ihmiset voivat vaikuttaa toisiinsa myös positiivisesti! Olen nimittäin saanut tuntea, kuinka minusta todella välitetään. Olen jakanut vaikeita asioita eräiden ihmisten kanssa ja olen yllätynyt, miten minut on hyväksytty ja minua on ymmärretty. Vertaistuki on tärkeää...
 
Vanhempani ovat käyneet myös koirien kanssa ja olen päässyt halimaan Lunaa... <3 Se on parasta terapiaa. Eniten voimia jatkaa eteenpäin saan aina rakkaalta karvakorvaltani. Ja onneksi tiedän, että Luna on todella hyvässä hoidossa vanhemmillani.
Viikolla pääsin tapaamaan myös Kaverikoiria! Se olikin ihan uusi juttu minulle. Innostuin kovasti tajuttuani, kuinka kaikki (minä mukaan lukien) nauttivat pelkästä koirien läsnäolosta ja hellittelystä. Melko varmasti lähden joskus Lunan kanssa hommaan mukaan, kunhan (jos...) ensin kuntoudun sen verran.
 
----------
 
Osasto on ääriään myöten täynnä, vaikka nyt on viikonloppu. Saa nähdä miten arjesta selvitään! Hälinä saa olon rauhattomaksi...
 
 

4 kommenttia:

  1. Mitä diagnooseja sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ala niitä täällä kertomaan, mutta liian monta on...

      Poista
  2. Osastolla ollessa tosiaan helposti muidenkin paha olo ja ahdistus tarttuu itseen.. Mulla näin myös :/ En oikein tiedä miten sen pystyisi välttämään? Koittaa ajatella vain keskittyä omaan tilaa ? Mutta äh.. No, tsemppiä ihan hirmuisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki neuvovat tosiaan keskittymään vain itseensä ja omaan tilanteeseensa. Itsensä takiahan sitä täällä ollaan, ei muiden. Mutta se on vaikeaa... Kun on empaattinen ja herkkä luonteeltaan, niin ahdistuukin varmasti helpommin... Kai tämäkin on taas sellainen oppimisen paikka? :)
      Kiitos tsempeistä! <3

      Poista