tiistai 2. syyskuuta 2014

not alone



 
 
Täällä sitä vain jumitetaan.
Tuntuu kuin olisin ollut sairaalassa ainakin kuukauden päivät, vaikka nyt mennään vasta kolmatta viikkoa. Aika kulkee niin tuskaisen hitaasti...
Seinät tuntuvat välillä kirjaimellisesti kaatuvan päälle, kun ulkoilmaa voi haistella vain parvekkeelta käsin.


 
 
Vointini on vaihdellut hurjasti laidasta laitaan.
Välillä tuntuu, että ehkä ne asiat tästä vielä paremmaksi muuttuvat ja hetkittäin olen ollut oikeinkin pirteä.
Vastakohtana kadotan välillä itseni ja tämän hetken kokonaan. Paha olo ja ahdistus ottavat niin voimakkaasti vallan, etten mahda mitään.
Pelkään tällöin itseäni ja muiden reaktioita.
 

 
 
Onneksi olen saanut huomata, etten ole yksin!
Muutama ystäväni ja vanhempani ovat käyneet minua katsomassa useinkin. Olen siitä äärettömän onnellinen! Kuinka minulla voikaan olla näin ihania läheisiä? <3
 
Olen myös ollut täysin naimisissa rakkaan Lumiani kanssa. Oi Whatsapp, pelastus! Se pieni kosketus ulkomaailmaan ja tuttuihin ihmisiin. :)
 
Näillä mennään, kun muutakaan ei voi...
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti