perjantai 17. tammikuuta 2014

Päivät on täällä hitaita

 

"että en sua mä muistais onko sellaista tuntia
mulla on ikävä kotiin ja lintujen laulua
viereesi tahtoisin tulla tuntee ihosi lämpimän
jätä ikkuna raolle sulle suukon mä lähetän

päivät on täällä hitaita
yöt nopeemmin mennä sais
mut pitkään on ootettava
että kätes mua koskettais

ei kalterit paljoakaan haittaa mut kaipaus sielua syö
ja mä piirrän viivan seinään joka ainoa yö
sun nimesi on mun rukous yksi päivä taas vähemmän
jätä ikkuna raolle sulle suukon mä lähetän

päivät on täällä hitaita
yöt nopeemmin mennä sais
mut pitkään on ootettava
että kätes mua koskettais"


 
♚ weheartit


Kunpa voisin saada siivet. Lentäisin pois täältä. Lentäisin pois tästä todellisuudesta, pois itsestäni ja unohtaisin kaiken. Lentäisin jonnekin, jossa kaikki olisi hyvin, aina.

-------------

Kova kaipaus... Se syö sisintäni koko ajan. Vaikka tiedän, että kaikki tapahtuu ajallaan, eikä mitään hätää nyt ole, en pysty rauhoittumaan. Ikävöin kaikkein eniten koiraani. Ja omaan asuntoon, tietenkin. Se on minun kotini. Siellä viihdyn. Omassa pienessä pesässäni, eläinten kanssa. Ikävä kaivertaa sisintäni. Minulla on eroahdistusta, aivan kuin pienellä lapsella äidistään. Pystyn kyllä ajattelemaan asioita järkevästi, mutta kuitenkin tunne vie lopulta minua mukanaan.

Ahdistus tulee piikkeinä. Tunnetilat heilahtelevat laidasta laitaan hetkessä. Kipu rauhoittaa, mutta jälkeenpäin olo on vielä karmeampi. Etsin kovasti keinoja käytökseni hallitsemiseksi ahdistuksen hetkellä. Minua yritetään kovasti auttaa, mutta tuntuu, etten osaa enää ottaa apua vastaan, vaikka haluaisinkin... Mutta vielä yritän. En tiedä minkä vuoksi, mutta en vielä anna periksi, kuitenkaan.


Tumblr | via Facebook weheartit


Olen koettanut lähipäivinä puuhailla kaikenlaista pientä, mitä nyt sairaalaoloissa pystyy, jotta saisin aikani edes jotenkin kulumaan ja ajatukset pysymään hallinnassa. Olen piirrellyt, katsonut kasan leffoja, tehnyt älytehtäviä, neulonut koiralle kaulapantaa (ihan oikeasti!), askarrellut, lukenut... Ulkona on ollut pakkasta ihan mukavasti ja aurinkokin on pilkistellyt välillä. Onneksi olen päässyt myös vähän ulkoilemaan ja hengittelemään kirpakan raikasta ilmaa. Pienistä asioista on yritettävä saada mahdollisimman paljon irti, muuten pää hajoaa ihan lopullisesti...

Sain neurologin ajat ensi kuulle. Odotan niitä jo nyt pelonsekasin tuntein. Toivottavasti mitään ei löytyisi... Tai toisaalta olisi hyvä jos asiat selviäisivät, mutta en kyllä halua mitään uusia sairauksia. Ääh! Ihan kun pystyisinkin hermoilemalla vaikuttamaan asiaan. Onko teistä lukijoista joku käynyt joskus EEG kokeissa?

Ensi viikolla on hoitopalaveri lääkärin kanssa. Saan flashback:ejä aiemmista lääkärintapaamisista. Pelkään siis sitäkin jo nyt. Viimeksi kun tapasin lääkäriä, sain paniikkikohtauksen. Eikä sille edes ollut mitään kunnollista syytä... Olen aikamoisen hankala tapaus, varmaan kaikin puolin.


Be strong, guys. weheartit


Olen väsynyt... Ja silti pitäisi vain jaksaa.

2 kommenttia:

  1. Voimia oikein paljon ♥ kaikki kyllä kääntyy vielä paremmin päin, meidän kaikkien pitää vain yrittää uskoa ja tuudittautua siihen. Kyllä me kaikki saman asian kokeneet joskus vielä sitä elämää pääsemme elämään, mikä menee sairauden takia hukkaan, varmasti! Yrität nyt vain ottaa apua vastaan, selviät kyllä, olet syntynyt selviämään. :)

    VastaaPoista