keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Vaikeuksia ja lomaa...


Takana on jälleen vaikeita ja itkunsekaisia päiviä.
Minusta tuntuu, että kaikki vain etenee niin hitaasti... Aika etenee hitaasti, hoitoni ja vointini samoin. Tahdon koko ajan jotain enemmän. Enemmän vapautta, enemmän tunteita, enemmän toimintaa ja samalla enemmän lepoa. Väsyn niin itseeni kuin muihin. En jaksaisi samojen asioiden pyörittelyä, mutta en kykene vielä syvällisempäänkään ajatteluun. Lamaannun, kun vahvemmat tunteet pyrkivät pintaan. Kiellän ne ja kiellän kaiken. En vain ole vielä valmis... Eikä sairaala ole tälle kaikelle varmasti edes se oikea ympäristö.


Tossuni


Tulevaisuudessa edessä on kuitenkin paljon muutoksia jo pelkästään muuttonikin myötä. Joulukuun ensimmäisenä päivänä uuden asuntoni pitäisi olla vapaa. Sitten pääsen viimein rakentamaan sitä omaa pesääni!
Tuntuu vain, että kuukausi on kamalan pitkä aika. En tahtoisi olla enää osastolla päivääkään... Kaikki on jotenkin niin tuskaista...

Olen kuitenkin tehnyt kuluneina päivinä myös mukavia asioita. Olen askarrellut koruja, kortteja, rasioita... Olen maalannut, tehnyt kaulahuivia, lukenut, katsonut elokuvia... Ja tietenkin olen ulkoillut lähes päivittäin koirani kanssa, vaikka sairaalassa olenkin! Perheeni on ihana, kun jaksaa vierailla luonani niin usein. Lisäksi olen aivan hämmentynyt, kuinka paljon ystäviäni ja sukulaisiani kiinnostaa, mitä minulle kuuluu. Olen saanut paljon tsemppiä eri ihmisiltä. Enkä vähättele yhtään myöskään potilastovereiden antamaa vertaistukea. Kyllä jotkin ihmiset osaavat oikeasti olla tosi ihania... <3


 
Luna kera kepin. Kuinkas muuten...


Lisää mukavaa on tiedossa, kun pääsen huomenna muutaman päivän kotilomalle. Toivon ainakin, että lomasta tulee mukava. Tulen touhuamaan eläinten kanssa, käyn hieronnassa ja tallilla sekä vietän aikaa äitini kanssa. Ensi viikolla tapaan taas lääkäriä. Pelottaa kylläkin jo valmiiksi... Poikkeuksetta jokainen hoitopalaveri on päättynyt itkuun ja pettymyksiin.

Lomalla ollessanikin ajattelen ja panikoin vain koko ajan sitä hetkeä, kun minun täytyy palata osastolle ja jättää koti sekä kaikki se minulle tärkeä. Hetkessä elämisen oppiminen on kaiketi ikuisuustehtävä. Ainakin minulle...

--------------------

Olisi mukavaa kuulla, mitä teille lukijoilleni kuuluu! Kommentoikaa anonyymitkin, jotta tietäisin, seuraako tekstejäni ylipäätään kukaan...

<3 <3 <3

2 kommenttia:

  1. Tosi hienoa, että sulla on ympärillä ihmisiä, jotka välittävät susta ihan oikeasti! Toivottavasti saat heistä voimaa, jonka avulla taistella läpi rämeikön kohti kauniimpia mielenmaisemia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! <3
      Koetetaan räpiköidä me molemmat. ;) Ja otetaan se läheisten tuki vastaan niin hyvin kun vain voidaan...

      Poista