lauantai 28. syyskuuta 2013

Hetkestä toiseen


En ole hetkeen päivitellyt blogiini mitään. En ole vain pystynyt... Enkä jaksanut.

Olen ollut viimeisen viikon aivan loppu. Aika mataa eteenpäin ja jokainen hetki on himuista taistelua sisälläni.

Hoitoni muuttui tahdostariippumattomaksi.

Pää on niin sekaisin, etten ole tällaista aijemmin kokenut. Oloni on todella toivoton, enkä kykene näkemään enää missään mitään järkeä. Kaikkein vähiten itsessäni.



Kaikki on ihan vinossa. Kaikki mitä näen ja tunnen, kallistuu nurin päin. Sääkin on ulkona on ollut kurja. Kurja kuin mieleni.





















  

Olo on ihan kuin tällä Kiroilevalla Siilillä hiirimatossani!

Ajantaju meinaa kadota, mutta toisaalta, sehän on ihan tavallistakin sairaalaoloissa. Kaiketi.

Eilen sain tiedoksiannon hoitopäätöksestäni. Kaikki mureni. Kaikki suunnitelmat lähiajoilta ovat nyt pois pyyhkäistyjä. Hajoan.

En halua antaa itseäni toisten käsiin. En pysty! On pakko. Kaikki on pakko, pakko, pakko...




Tiedän, että pitäisi yrittää vain reippaasti eteenpäin. Itsesäälissä on turha rypeä.

Mutta entä jos tuntuu, ettei mitään enää ole minua odottamassa? Ettei minulla ole mitään, minä en ole mitään. Nyt tai koskaan. Sattuu niin helvetisti...

---------------------------

Kiitos kaikille teille tsemppaajille! Viestinne ovat minulle hirmu tärkeitä! Miten ansaitsenkaan noin ihania lukijoita... Kiitos! <3

--------------------------

Hetkihetkeltä aika menee kuitenkin eteenpäin. Tahtoi sitä tai ei....
 

6 kommenttia:

  1. Voi pieni, oon niin surullinen sun puolesta. Uskon kuitenkin, että nyt on oikeasti parempi antaa itsensä muiden käsiin. Siellä on ihmisiä sun tukena, kun ei jaksa yksin. Mutta älä menetä toivoa, sillä sua odottaa vielä kaikki, koko maailma, kun oot selvinnyt voittajana tästä taistelusta!

    Haluan omistaa sulle nämä muumipapan viisaat sanat: "Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."

    Voimia sinne oikein paljon!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että... Nuo muumipapan sanat ovat todellakin viisaat. Toivon kovasti, että ne ovat totta. Koetan keräillä toivoni rippeitä vielä kasaan. Kiitos ihanasta viestistä! Voimia sinullekin aivan hurjasti! <3

      Poista
  2. Anteeksi murunen kun en päässyt tänään luoksesi :(

    Oon samaa mieltä kun edellinen kommentoija, että pitää elämässä olla myrskyjä että saadaan kunnon auringon nousu.
    Se mitä sä et välttämättä nää itsessäsi, nähdään me kaikki niin paljon hyvää sinussa. Mä oon ihan samanlainen sen suhteen: muut sanoo että mussa on sitä vielä jotain, mitä mä en näe ehkä. Ehkä sun pitää kulkeampi se vaikeampi polku elämässä (näin aluksi) jotta opit näkemään ne hyvät puolet ja että opit elämään- niin kuin jokainen päivä ois viimeinen, eli täysillä. ;)

    Oot rakas mulle, ja mä todella toivon että ymmärrät mitä tarkoitan tällä. SUSTA on vaikka mihin! Mutta kaikkein tärkein usko on se, että uskoo itseensä. Sä oot siellä sairaalassa sitä varten, jotta pystyt taas uskoo itseesi, ja sitä kautta koko elämään. Oikeesti. Anna muiden auttaa sua. et oo siellä turhaan. <3

    <3 pus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan niin monella tavalla samanlaisia, vaikka kuitenkin ollaan omanlaisiamme. Mutta oon saanut hirmuisesti tsemppiä siulta aina jatkaa eteenpäin! Kiitos <3
      Elämän oppitie on näköjään aika raskas. Meillä molemmilla.

      En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeä olet minulle... <3

      Poista
  3. Voi ei! Mutta ehkä tää on paras ratkaisu, oot nyt hoidassa ja saat apua! Sulla on lupa olla heikko, muista se.
    Vaikutat ihanalta ihmiseltä ja oon varma, että selätät vielä vaikeudet!

    Voimahali<3 keskity nyt vain vointiinsi, äläkä ota mitään paineita kirjoittamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kaipa se on totta...
      Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaankin...
      Haleja paljon myös sinulle! <3

      Poista