keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Life is beautiful but the world is cruel

We all have stories we won't ever tell. | via Tumblr
weheartit


Tänään. Pitkästä aikaa. Itkin.

Syy kaikkeen ei ollut kummoinen, mutta yhtäikkiä tuntui, että en kuulu tänne. Tähän elämään.

Asiat vain tapahtuvat ja vaikka tahtoisin kuinka kovasti, en hallitse mitään. Kaikki on kaaosta. Ainakin päässäni.

Ajatukseni takkuavat pahemman kerran. En jaksa edes koettaa vastustaa sairautta, vaan annan vaan mennä.

Tuskastuneena ja ahdistuneena mieleni teki vain parkua, kun ajatuksiani kyseltiin. En minä tiedä! En tiedä pääni sisäisestä maailmasta ja vielä vähemmän ulkoisesta.

Pää lyö tyhjää ja tunteet ovat laimeita.

Jossain välissä uskalsin jo toivoa, että olin menossa parempaan, mutta nyt tuntuu taas päinvastaiselta.

Toisaalta kyynel-tulva tuntui puhdistavalta. Hillittömän purkauksen jälkeen tajusin, etten aikoihin ollutkaan antanut vain kaiken tulla...
Pisaroina. Kyynelinä. Vuolaana virtana.

Ehkä tämä helpotti edes hetkeksi?!

6 kommenttia:

  1. Itkeminen oikeesti auttaa siihen pahaan oloon. Kyllä asiat vielä järjestyy, voimia ja tsemppiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut todellakin tuon itkun helpottavan. Joskus itkin useinkin, mutta juuri tänään havahduin tajuamaan, etten edes muista, koska viimeksi olisinkaan näin purkautunut!
      Kiitos kovasti... <3

      Poista
  2. Voi sinua! Yritä jaksaa.<3 susta on tullut todella tärkeä minulle. Haluaisin aina laittaa viestiä huonoilla hetkillä, kun tuntuu, että sinä ymmärrät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, menen ihan sanattomaksi! Sinustakin on tullut tärkeä minulle! <3 Vähän väliä mielessäni pyörii, että miten jakselet... Kiitos itsellesi ymmärryksestä! Toivon sinulle niin kaikkea hyvää. Koetetaan vaan molemmat jaksaa eteenpäin... <3

      Poista
  3. <3 laitatko mulle vaikka spostia, niin voidaan jutella paremmin? Jos siis vain haluat? Mun osoite on sannakkona@gmail.com.

    VastaaPoista