maanantai 4. maaliskuuta 2013

Iso S

Olen aina ajatellut olevani hyvin periksiantamaton ja pitkäjänteinen ihminen. Itse henkilökohtaisesti olen myös arvostanut tällaisia piirteitä, mutta nyt tajuan, että tässäkin voi olla omat huonot puolensa...

Kun todella päätän jotain, olen hyvin sinnikäs, enkä helposti anna periksi. Mutta kun sairaus päättää sanella elämääni ja tekojani, minä menen perässä ja vikisen. Sairaus nimittäin osaa kaapata piirteitäni itselleen, enkä silloin enää tiedä, kuka puhuu ja mitä. Kun huomaan, ettei hallinta enää olekaan terveellä minulla, luovutan. Ajattelen, että antaa nyt sitten mennä kunnolla perseelleen, kun kerran se sille tielle lähti. Olen tässä suhteessa hyvin mustavalkoinen. Joko-tai. Kaikki tai ei mitään. Olen samalla ankara itselleni. Minun täytyy joko onnistua aina ja olla koko ajan voiton puolella tai sitten hävitä täysin. Täytyy siis olla täydellisesti aina jotakin. Voittaja tai häviäjä. Kokonaan.

Tunteeni ja olotilani hyppelevät siis vauhdilla laidasta laitaan. En kykene nauttimaan hyvästä olostani, kun tiedän, että pian kaikki on taas päälaellaan. Olen kuin vuoristoradassa, joka pyörii vauhdilla ympyrää. Oikea oravanpyörä siis.

Tänäaamuna tunsin itseni toimeliaaksi ja pirteäksi. Lenkitin koiraa auringon paisteessa, siivosin, joogasin ja keittelin teetä, nauttien hiljaisuudesta. Nyt olen turhautunut. Mitä hyödyllistä olen tehnyt? En mitään! Oloni on vetelä ja saamaton. Pääni huutaa ja haukkuu minua, sinnikkäästi. Uppoudun samaan kaavaan kuin aina. Ryven itsesäälissä ja ajattelen, että ystäväni pitävät minua varmasti itsekkäänä ja tylsänä, kun en ole taaskaan saanut aikaiseksi pitää yhteyttä. Siivotakin olisin voinut paremmin ja koirankin kanssa olisin voinut telmiä enemmän. Olen tyhmä! En osaa tehdä mitään oikein, taaskaan. Olen säälittävä. Hetkittäin tajuan, että nyt taitaa puhua se ei-niin-terve minä. Kuitenkin, huono-olo on jo saanut vallan, joten ajattelen, että antaa mennä. Oma sinnikkyyteni ja periksiantamattomuuteni on tiessään. Nyt nämä voimavarani eivät ole enää omissa käsissäni, vaan ne ovat kääntyneet minua vastaan. Olen jälleen oravanpyörässä. Ahdistus saa minut hetkittäin aivan sekaisin, enkä tosiaan tunne itseäni. Pelkään todella mitä näinä hetkinä voi tapahtua. Turvaudun tuttuihin minua kahlitseviin rituaaleihin hallitakseni oloani ja ahdistustani.

Viikonloppuna mietiskelin arvoja, jotka tällä hetkellä koskettavat minua erityisesti ja jotka ovat tärkeitä itselleni. Tajusin, että nyt tarvitsen erityisesti sinnikkyyttä. Isolla S:llä! Minun on pidettävä Sinnikkyys tiukasti itselläni, en saa luovuttaa sitä sairaudelle. Minulle on monesti sanottu, että mikään ei tapahdu hetkessä. Ei toipuminen, eikä monesti mikään mukaan. Riittää, että onnistuu välillä. Kun taas menee huonommin, täytyy sinnikkäästi ajatella, että olenhan ainakin joskus onnistunut, joten onnistun varmasti jatkossakin. Vaikka en aina. Tätä on terve Sinnikkyys, jota nyt tarvitsen. Ei enää mustavalkoista ajattelua, kiitos!

Lupaukseni alkavalle viikolle on siis se, että yritän entistä kovemmin ahdistuksen ottaessa valtaa, ajatella SINNIKKÄÄSTI : Vielä minä onnistun. Tämä on vain huono hetki, joka menee ohi! Olen vahva ja määrätietoinen.




4 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu!

    Oon myös huomannut, että taidat hieman vältellä meidän näkemisiä tms.? ehkä et halua nähdä mua sen takia kun sulla menee aika huonosti. :/ en tiedä?
    Oon miettinyt pitkään ja päässäni on vain iso kysymysmerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Iina... <3 Oot kamalan tärkeä miulle! <3
      En todellakaan tarkoituksella välttele meidän tapaamisia, mutta on totta, että kun miulla on huono vointi en jaksa tavata ihmisiä lainkaan... Myös tapaamisen sopiminen saattaa olla vaikeeta, kun pelkään, että en sitten pystyisikään lähtemään ja joutuisin perumaan kaiken. Anteeksi! En myöskään halua tartuttaa oloani sitten sinuun. Miun on kylläkin yleensä aika vaikee näyttää todellista oloani. Vaikka ystävien, varsinkin siun seura on kyllä poikkeuksetta piristänyt! :)
      Ei ihme, jos oot miettinyt asiaa, kun mie itsekkin olen itseni kanssa yksi iso kysymysmerkki! Mutta muista, että oot tosi rakas miulle! En haluu ikinä tuottaa siulle pahaa mieltä. <3

      Poista
  2. Hyvä päätös, noin sitä pääsee eteenpäin parempaan elämään! Voit ihan hyvin viettää rentoutumispäiviä vieläpä hyvällä omalla tunnolla. Tiedän, että se on ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta sillä sinnikkyydellä siihenkin oppii! :) Nyt on mun vuoro lähettää tsempit sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Tsemppaillaan kunnolla molemmat. ;) <3

      Poista