torstai 7. helmikuuta 2013

I just want to sleep

 
 
Väsymys.
 
Kuinka se voikaan olla näin voimakasta? Jokainen raaja painaa ainakin tonnin ja jopa hengittäminen tuntuu liian vaivalloiselta. Nukun liian pitkiä yöunia ja silti päivät kuluvat haukotellessa. Silmäluomet painavat ja silmät ovat kuivat kuin niissä olisi hiekkaa. Unihiekkaa varmaan.
 
Ajatukset eivät kulje. Toisaalta se on ehkä hyväkin asia. Eivätpähän piinallisen raskaat ajatukset täytä jokaista hetkeä. Aika kuluu hitaasti ja toisaalta se häviää kuin huomaamatta olemattomiin. Kuljen kuin tervassa, hidastettuna, unenomaisessa maailmassa.
 
Voimattomuus on sekä henkistä että fyysistä.
En jaksaisi ajatella vielä huomista, en edes seuraavaa hetkeä. Mutta tässä hetkessäkin läsnäolo on vaikeaa.
 
"Sinulla itselläsi on nyt suuri vastuu toipumisestasi." Sitähän minä haluan. Teen kaiken itse, haluan olla määrätietoinen ja vahva. En tahtoisi apua. Olen aikuinen, pärjään kyllä! On selvittävä, vaikka ei selviäisikään. Niin se vain on. Maailma on julma. Minä olen julma.
 
Voi kunpa tuo rakas karvakorvani voisi antaa energiaansa ja elämäniloaan minullekin! Kyllähän se kovasti koettaa ja välillä onnistuukin. Oma pieni terapeuttini... <3
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti